Elämme aikakautta, jota leimaa ratkaiseva jännite. Toisaalta tiede kuvaa universumia, jota hallitsevat persoonattomat lait, joissa entropia näyttää ajavan kaiken kohti epäjärjestystä ja hajaantumista. Toisaalta ihmiskokemus joutuu jatkuvasti kohtaamaan ikivanhan ja ratkaisemattoman kysymyksen: miksi paha on olemassa ja mikä on sen tehtävä yksilön ja yhteisön polulla?
Entropia ja paholainen syntyi oivalluksesta, että nämä kaksi kysymystä, jotka ovat näennäisesti kaukana toisistaan, voivat valaista toisiaan. Fysiikassa entropia ei ole pelkästään hajottava voima: se on myös tila, joka mahdollistaa muutoksen, uusien muotojen syntymisen ja monimutkaisuuden kehittymisen. Ilman entropiaa ei olisi tähtiä, planeettoja eikä elämää. Mutta jos kosmisen epäjärjestyksen on olennainen osa maailmankaikkeuden luomisprosessia, on perusteltua kysyä, tapahtuuko jotain vastaavaa myös inhimillisellä ja sisäisellä tasolla.
Otsikossa mainittu ”paholainen” ei ole varsinaisesti uskonnollinen hahmo, vaan voimakas symboli: epäjärjestyksen, murtuman ja tietoisuuden läpi kulkevan varjon personifikaatio. Se edustaa sitä, mikä rikkoo tasapainon, tuo mukanaan konflikteja, kipua ja virheitä. Kuten entropia luonnossa, myös tällä sisäisellä epäjärjestyksellä voi olla evoluutiollinen tehtävä, vaikka se onkin moraalisesti ongelmallista eikä sitä voi koskaan perustella.
Kirja vie lukijan matkalle, jossa kietoutuvat yhteen kosmologia, filosofia, etiikka ja kompleksisuustieteet. Ensimmäisessä osassa se tutkii entropian syvällistä merkitystä menemällä yli yleisen käsityksen ”tuhoavasta kaaoksesta” tunnistaakseen sen luovan roolin maailmankaikkeuden evoluutiossa. Toisessa osassa katse siirtyy ihmiseen: pahaa ( ) analysoidaan konkreettisena kokemuksena tajunnan epäjärjestyksestä, joka kykenee laukaisemaan tietoisuuden, vastuun ja muutoksen prosesseja.
Vähitellen nousee esiin keskeinen teesi: hyvä ja paha eivät ole pelkästään staattisia vastakohtia, vaan dynaaminen pari, jonka kautta tietoisuus kehittyy, aivan kuten järjestys ja epäjärjestys toimivat yhdessä aineen evoluutiossa. Tästä muotoutuu hypoteesi kaksitahoisesta evoluutiopolusta: fyysisestä, jota entropia ohjaa, ja sisäisestä, jota ohjaa kohtaaminen pahan kanssa ja hyvän etsiminen.
Tämän pohdinnan taustalla on avoimesti mutta ilman dogmatismia tutkittu ajatus universaalista tietoisuuden kentästä, joka yhdistää kaikki elävät olennot. Tässä näkökulmassa pahaa ei kielletä eikä vapauteta syyllisyydestä, vaan se tulkitaan dissonanssiksi, joka osoittaa yksilöllisiä ja kollektiivisia oppimisen ja kasvun alueita. Uudet teknologiat ja tekoäly muuttuvat näin ollen ratkaisevaksi koetinkiveksi: ne vahvistavat ihmiskunnan luovaa potentiaalia, mutta myös sen varjoa.
Entropia e il Diavolo ei tarjoa lopullisia vastauksia. Se ehdottaa yhtenäistä tulkintakeinoa ymmärtääksemme, miksi epäjärjestys, niin kosmoksessa kuin sielussakin, voi olla osa laajempaa aineen ja tietoisuuden evoluutioprosessia. Se on pohdinta niille, jotka kokevat, että elämän mysteeri ei tyydy tieteeseen tai moraaliin, vaan syntyy juuri niiden syvimmässä vuoropuhelussa.
